En ole päässyt tai kerennyt kirjoittaa mitään sitten Karhin kilpailun. karhin kilpailun jälkeen on tapahtunut meillä todella paljon uusia asioita. Pari viikkoa ennen Karhin kisaa oli jo nähtävissä, että Jamilla on loksahtanut asioita kohdalleen ja vauhti alkoi kasvaa, mutta kukaan ei olisi varmastikkaan uskonut kuinka paljon se vauhti kasvaa. Tällä kertaa kuulumiset keskittyvät kokonaan Jamiin, koska Mira ei ole koulu- ja muiden kiireiden takia ajanut sitten Riksun kisan.
Riksun kilpailun jälkeen olemme Jamin kanssa jatkaneet harjoittelemistä 3-5 kertaa viikossa, eli todella hyvin ottaen huomioon että Jamin pitää käydä koulussa ja minun töissä.
Jos hivenen analysoi miksi vauhti on ruvennut kasvamaan. Huhtikuun lopulla Jamilla on tosi hyvä vauhti ja homma näytti kehtityvän varsin kivasti, mutta sitten tuli kunnon kaatuminen jonka seurauksena ukolla oli käsi kolme viikkoa kipsissä. Tämän jälkeen vedettiinpikkusen jarrua ja ruvettiin keskittymään taas perusasioihin.
Koko kesä mentiinkin siten, että Jami kehittyi rauhallisen maltillisesti kokoajan, kunnes päästiin riksun kisan lähelle. Ennen riksun kisaa kävimme Jamin kanssa hyvin "tiukan" keskustelun siitä mitä Jami itse haluaa motocrossilta. Minä halusin varmistaa että menemme Jamin haluamalla linjalla, emme minun. Jami kertoi tuolloin tavoitteensa. Samassa yhteydessä sovittiin, että homman pitää olla Jamista lähtöisin, eli minä en enään kysele mennäänkö ajamaan, vaan kuskin on kerrottava minulle koska mennään ajamaan. Sama homma ajamassa ollessa, kuskin vastuulla on miettiä mitä harjoitellaan. Minä kyllä neuvon, mutta vain silloin kun neuvoa pyydetään. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että kyllä niitä neuvoja välillä tulee pyytämättäkin annettua, mutta hyvin vähän. Selkeisiin virheisiin ja hölmöilyihin pitää toki puuttua jos niitä ilmenee mutta eipä minun ole montaa kertaa tarvinnut puuttua mihinkään.
Kesksutelusession lisäksi tapahtui vielä muutama mukava positiivinen juttu. Ensimmäinen oli riksun pattisuora, jonka Jami oppu tuplailemaan. Seuraava oli riksun kisa. Rataan tutustumisen jälkeen Jami tuli maaliin ja heti ensimmäisenä totesi "näiksä iskä, mä hyppäsin maalipöydän yli" ja ekassa erässä tuli vielä kauden paras sijoitus.
Nyt kun Jami oli päässyt hyppimisen makuun, niin hyppyjä piti ruveta harjoittelemaan vähän jokaisella radalla. Eikä mennyt kauaakaan, kun Lavangossa mentiin liitopydän yli, hyvinkäällä ykköspöydän yli ja sen jälkeen melkein jokaisella ajokerralla opittiin joku uusi hyppyri. Toissapäivänä valikoimaan tuli lavangon pitkän pöydän ylitys, eilen hyvinkään maalipöytä ja tänään lavangon maalipöytä.
Nyt kun hypyt rupesivat menemään hienosti niin huomattiin kuinka kavereille ei ollut mitään jakoa kurveissa eikä suorilla. Tästä seurasi se, että Jami halusi 2-3 viikkoa sitten ruveta oikeasti harjoittelemaan mutka-ajoa. Yhden harjoituskerran aikana saatoimme käydä läpi 3-5 eri kurvia. Oli mukava huomata kuinka jokaisen harjoituksen aikana tapahtui todella paljon kehitystä jonka myötä vauhti ja varmuus kasvoi kokoajan. Vauhdin kasvusta kertoi myös kello, alkukesän ja tämän päivän välillä on aika parantunut lavangossa yli 20s. Kaverit joille pari kuukautta sitten ei ollut mitään jakoa ovatkin yhtäkkiä tasavertaisia treenikavereita.
Isän tuska
Pojalle tämä kehitys on ollut mukavaa kaikin puolin, mutta isälle se ei ole ollut ihan helppoa. Vaikka Jami ajaakin hienosti, niin silti jokaisen uuden hyppyrin kohdalla minua pelottaa ihan hirveästi. ajatukset risteilevät päässä ja syke on rajoittajassa.
Onneksi pojalle on tullut paljon järkeä hommaan mukaan. Esimerkiksi tänään Jami kysyi saako kokeilla lavangon maalipöydän ylitystä, niin sanoin "jos vika kurvi menee hyvin ja saat hyvän vauhdin hyppyriin ja olet varma että hyppy onnistuu, niin antaa palaa vaan". Ennen ekaa yritystä Jami kokeili kurvia ja hyppyrin lähestymistä 4-5 kertaa ja mittaili hyppyä. Eka oikea ylitysyritys onnistui hienosti. Tokalla kerralla mutka meni huonosti, joten Jami ei edes yrittänyt hypätä yli. Seuraavalla kerralla kurvi taas onnistui ja yli mentiin niin että heilahti.
Vaikka Jami ajaakin todella hienosti ja järkevästi, niin ei se siltikään ihan hirveän helppoa ole katsoa sivusta noita yli 20m loikkia. Sen olen onneksi huomannut, että esimerkiksi liitopöytä ei pelota minua yhtään, se kun on hypätty jo ainakin 200 kertaa. Ilmeisesti pelko muiden hyppyrien kanssa vähenee pikkuhiljaa.
Kaikesta tuskasta huolimatta se on aivan uskomattoman hienoa katsoa kun Jami nauttii ajamisesta ja haluaa kehittyä ajajana, Kehityshalusta kertoo myös se, että Jami on ruvennut pyöräilemäänja kuntoilemaan että jaksaisi ajaa paremmin.
PS: pistän muutaman videon ukon ajosta jahka ehdin editoimaan.
-pete
