Ajatus tämän blogin kirjoittamiseen syntyi kesällä 2009 sen jälkeen kun aloitimme motocrossharrastuksen.

Motocrossharrastus meillä alkoi siten, että poika rupesi pyytämään pyörää 2008 kesällä. Silloin minun työtilanne oli sellainen että aikaa ei olisi ollut riittävästi jotta olisin voinut kuskata poikaa radalle riittävän usein.

Tänäkesänä tilanne oli muuttunut sen verran että nyt olisi pikkasen aikaakin, joten päätimme vaimon kanssa ostaa pojalle pyörän.

Pitkään mietin minkälainen pyörä olisi hyvä ekaksi pyöräksi. Automaattivaihteinen olisi helppo aloittelupyöräksi, mutta se olisi 8 vuotiaalle pikkasen pieni ja toisaalta vaihteet ja kytkin olisi hyvä opetella mahdollisimman nuorena. Samaan aikaan 65cc pyörät ovat jo täysiverisiä kisapyöriä, joten sellainen olisi aivan liian tehokas ensipyöräksi. Lopulta päädyin ostamaan Honda CRF-80 nelitahti-puksuttimen. Hondassa on vaihteet, kytkin ja tehoa sen verran että se liikkuisi kivasti muttei ole liian tehokas.

Koska pyörä pitäisi saada radalle kuskattua niin pyörän kaveriksi piti hommata peräkärry. Alustalähtien ajatuksena oli hommata sellainen kärry jossa pyörää, varusteita, työkaluja ja varaosia voisi säilyttää. Käytännössä tämä tarkoitti että ainut vaihtoehto olisi koppikärry. Onneksi tuttavan kautta löytyikin sopiva kärry sopuhintaan.

Hetikohta kun pojalle oli hommattu pyörä niin vanhin lapsista ilmoitti haluavansa kanssa ajaa motocrossia. Jonkun hetken mietimme tätä ja lopulta päätimme ostaa Tytölle kanssa pyörän. Sopivan pyörän löytäminen osoittaituikin aikamoiseksi haasteeksi. Mistä löytyisi 170cm aloittelijalle sopiva pyörä? Lopulta päädyimme ostamaan hänelle Yamaha TTR 125cc pyörän.

Eikä mennyt kuin pari viikkoa niin keskimmäinenkin lapsista halusi ruveta ajamaan. Eli käytännössä puolitoista kuukautta ekan pyörän ostamisen jälkeen meillä oli edessä jo kolmannen pyörän osto. Onneksi pojan kanssa olimme kerenneet käydä ajamassa jo 15-20 kertaa, joten hän oli oppinut sen verran paljon että hänelle voisi jo antaa 65cc kaksitahtipyörän alle, eli ostimme pojalle KTM SX-65 pyörän ja keskimmäinen lapsista sai Pojan Hondan.

Nyt tätä kirjoitellessa meidän tallissa on jo neljäs crossipyörä, pitihän se minunkin hommata pyörä. 16 vuoden tauon jälkeen pääsin taas ajamaan motocrossia, voin sanoa että on makeeta hommaa!

Miten tuo edellä oleva höpinä sitten liittyy tähän blogiin?

Motocross harrastusta opetellessa olemme törmänneet moniin sellaisiin asioihin joihin veikkaan hyvin monen junnua radalle kuskaavan törmäävän. Tästä johtuen ajattelin että blogin kirjoittaminen saattaisi auttaa myös muita vanhempia. Toki matkan varrella on myös tapahtunut paljon hauskoja ja koomisia asioita.

-pete

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>